Omatoiminen kävelykierros / Elämää asunnon ulkopuolella: Kallion kolmannet tilat

00530

Omatoimisen kävelykierroksen varrella bongataan ääniopasteen avulla Kallion kaupunkielämän historiallisia sekä tämän hetken merkityksellisiä paikkoja. Kävelykierros tallentaa Kallion julkisia ja puolijulkisia tiloja toisena koronamylleryksen keväänä 2021. Kaupunginosaa katsotaan arkkitehdin ja kaupunkisuunnittelijan, mutta myös Kallion asukkaan silmin. Monia muita näkökulmia Kallion historiaan ja elämään voi löytää vaikkapa Kallion kävelyfestivaalin hienoilta kaupunkikävelyiltä.

Kallion kaupunginosan suuri asukastiheys ja pienet asunnot ovat luoneet kysyntää julkisille palveluille kaupunginosan koko 150-vuotisen historian ajan. Arkkitehtuuri ja kaupungit muodostavat kehyksen niissä tapahtuvalle elämälle ja Kallio on kaupunginosa, jossa elämä on aina tapahtunut pitkälti oman kodin ulkopuolella. Muut kuin asuin- ja työtilat, niin kutsutut kolmannet tilat tekevän edelleen Kalliosta elävän ja aktiivisen kaupunginosan. Vuosien aikana Kalliossa on toiminut kymmeniä saunoja sekä 30 elokuvateatteria. Nykyään vanhaa kalliota edustavat vielä vanhat baarit ja muutamat liikkeet. Kallion uusimpia kerroksia ovat 2020-luvun etätyön sekä ulko-oleskelun ja kuntoilun paikat.

Kierros toivottavasti ruokkii pohdintaa, voiko tuttuja paikkoja katsoa uusin silmin: millaista kaupunkielämää ne ovat mahdollistaneet ennen ja mitä ne voivat mahdollistaa tulevaisuudessa.

Kävelykierroksella on kaksitoista etappia. Ääniopaste auttaa bongaamaan eri paikkojen ajallisia kerrostumia.

Kartalle on merkitty Kallion julkisia ja puolijulkisia paikkoja ja yrityksiä, joissa on jotain Kalliolle erityistä. Karttaa voit käyttää Google MyMapsista. Ääniopasteen voit kuunnella alta tai Spotifystä.