Pe 13.5.2022 klo 16
Punavuorenkatu 16, 00150 Helsinki
Kierrokselle mahtuu 20 henkilöä. Kierros on täynnä.
Pauli Siponen, Arkkitehti, hankkeen pääsuunnittelija
Punavuorenkatu 16, portin edessä.
Kohde ei ole esteetön.
Avarrus Arkkitehdit Oy
Punavuorelaisella sisäpihalla sijaitseva entinen hevostalli kokee suuren muodonmuutoksen, kun rakennukseen muuttaa sen ensimmäiset ihmisasukkaat sen satavuotisen historiansa aikana. 1900-luvun alussa rakennettu kolmikerroksinen tallirakennus toimi kaupungin hevosajureiden käytössä 1960-luvulle saakka, jonka jälkeen talli jäi sekalaiseen varastokäyttöön. 2000-luvulla lähes alkuperäiskuntoisen rakennuksen rapistumiseen reagoitiin, kun pitkään heitteillä ollut tallirakennus suojeltiin historiallisesti ja rakennustaiteellisesti huomattavan arvokkaana rakennuksena. Keväällä 2022 talliin on valmistunut 18 uutta asuntoa ja sen kaksikerroksinen keskusaula on entisöity. Kierroksella tutustutaan entisöityyn aulatilaan ja hevosramppeihin sekä mahdollisuuksien mukaan johonkin uusista asunnoista.
Valokuvat: Tuomas Uusheimo