LähiTapiolan pääkonttori

Tapiolan alueen perinteinen rakentaminen on sijoitettu vapaasti suhteessa luontoon ja rakennettuihin viheralueisiin. Samaa periaatetta noudattaen Tapiola-ryhmän uuden pääkonttorin maanpäällinen massa on jaettu kuuteen kuusikerroksiseen osaan sisäpihojen ja rakennuksen polveilujen avulla.

Tapiolassa toistuva julkisivujen vaaleus on vangittu silkkipainettuun lasiin ikkunanauhoissa, kun taas puun käyttö ikkunoissa ja parvekkeiden sekä terassien pinnoissa yhdistää rakennuksen Länsituulentien toisella puolen sijaitsevaan puutaloon.

Rakennuksen sisäänkäyntipiha ja pääaula muodostavat keskeisen aukion, jonka ympärille yhteiset toiminnot ja rakennuksen sisäinen liikenne kiertyvät. Keskeiseen korkeaan aulatilaan avoimien sivukäytävien kautta liittyvät toimistolohkot mahdollistavat toiminnallisesti monipuoliset ja vaihtelevat toimistojen tilaratkaisut.