F_logo

lauantai 12.9.

2945
Saksan suurlähetystö
Aika 11.00, 11.40, 12.20, 13.00
Osoite Krogiuksentie 4, Helsinki Kuusisaari
Alkamispaikka pääportti
Esittelijä Joachim Bussian, lehdistöyksikön päällikkö
Esteettömyys Kohde on esteetön.
Lisäohjeita Huom! Ennakkoilmoittautuminen on päättynyt ja kierrokset ovat täynnä. Kierroksen varanneet, kuvallinen henkilöllisyystodistus mukaan! Ei isoja laukkuja tai reppuja. Lähetystöalueella on valokuvauskielto. Pysäköintipaikkoja löytyy jonkun verran kadulta. Ilmoittautuminen päättyy pe klo 12.
Saksan liittotasavallan suurlähetystön kanslia ja suurlähettilään virka-asunto Helsingin Kuusisaaressa valmistuivat 1. heinäkuuta 1993.

Suurlähetystön uudisrakennuksen suunnittelijaksi oli kaksivaiheisessa kansainvälisessä kutsukilpailussa valittu suomalainen arkkitehti Juha Leiviskä. Runsaat kaksi vuotta kestäneen rakennusvaiheen aikana hänen suunnitelmansa pohjalta syntyi arkkitehtuuria, joka ottaa huomioon toiminnallisuuden vaatimukset, luonnon, maisemalliset tekijät ja jo rakennetun ympäristön, vanhan huvilakaupunginosan, luonteen.

Vuorokauden- ja vuodenaikojen mukaan vaihtelevilla valaistusolosuhteilla luodaan eloisia ja eläviä näkymiä sisätiloista luontoon ja huonetilasta toiseen. Valoa tulvii rakennuksiin joka puolelta. Suurlähetystön suurista ikkunoista näkyy avarille sisäpihoille, jotka pienten lahdenpoukamien tavoin sulautuvat ympäröivään saarimaisemaan.

2945

Kuva: Arno de la Chapelle


2014-09-13_14.20.55
OHH & Skanska yhdessä avaavat:
Majapaja
Aika 10.00
Osoite Suvilahti, Kaasutehtaankatu 1, 00540 Helsinki
Alkamispaikka Kattilahallin pääsisäänkäynti
Esittelijä ohjaajina arkkitehdit Lasten Arkkitehtuurikoulu Arkista
Esteettömyys Kohde on esteetön.
Lisäohjeita 12.9. klo 10.00 - 16.00
Tule rakentamaan modernia majakylää! Rakennustyömaalla voi tutustua erilaisiin materiaaleihin ja liitostekniikoihin hauskalla tavalla rakentamalla oman mielensä mukaisia majoja. Työpaja soveltuu pienemmille ja isommille lapsille. Työpajan toteuttavat yhteistyössä Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkki yhdessä Skanskan kanssa.
2014-09-13_14.20.55

Kuva: Pihla Meskanen


Instawalk_t%c3%b6%c3%b6l%c3%b6nlahti_pia_l%c3%a4sp%c3%a4
Instawalk: Töölönlahti
Aika 12:30, Instagram-intro 12.00
Osoite Narinkka 2, 00099 Helsinki
Alkamispaikka Kokoontuminen Info- ja näyttelytila Laiturin sisätilassa.
Esittelijä Töölönlahden alueen opas, Mira Virtanen, Arkkitehtuurimuseo ja Instagram opastus Pia Läspä, Laituri, Kaupunkisuunniteluvirasto.
Esteettömyys Kohde on esteetön.
Lisäohjeita Ei pysäköintimahdollisuutta. Instagram-opastus alkaa klo 12 Laiturin näyttelytilassa. Oma älypuhelin mukaan.
Kävely yhdessä Töölönlahden alueelle. Opastetulla kierroksella kuvataan ainutlaatuista miljöötä ja kuullaan alueen historiasta.

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto ja Arkkitehtuurimuseo järjestävät ohjatun Instagram-kävelyn. Kävely on virkistävä työpaja, jossa kuvaajille aukeavat mielenkiintoiset näkymät Helsingin ranta-alueilta ja otoksia arvioidaan yhdessä ryhmän kanssa.

Ennakko-osaamista ei vaadita. Halukkaat voivat perehtyä Instagram-sovelluksen käyttöön ennen kävelyä. Instagrammin opastusta on tarjolla Laiturin näyttelytilassa klo 12.00 eli puoli tuntia ennen kävelykierroksen alkua. Myös kävelyn aikana voi kysyä vinkkejä Instagramin käyttöön ja hashtagien saloihin.

Kierrosta ennen tai sen jälkeen on mahdollista tutustua Laiturin Veteen piirretty viiva -näyttelyyn.

Tapahtumassa käytetään #instawalkhelsinki ja #openhousehelsinki hashtagia
Instawalk_t%c3%b6%c3%b6l%c3%b6nlahti_pia_l%c3%a4sp%c3%a4

Kuva: Pia Läspä


Athenegiustiniani_sisko
Taidehistorialliset kävelykierrokset - Helsingin yliopiston veistokuvakokoelma
Aika 13.00
Osoite Unionikatu 34, 00100, Helsinki
Alkamispaikka Kierros alkaa Helsingin yliopiston päärakennuksen portailta, Senaatintorin puoli, Unioninkatu 34.
Esittelijä Helsingin yliopiston taidehistorian opiskelijat
Esteettömyys Kohde ei ole esteetön.
Lisäohjeita Kierroksella liikutaan portaissa. Hissiä ei ole. Pysäköintiä ei erikseen ole järjestetty, eli pysäköinti Senaatintorin ympäristöön. Huom! Kierroksen kieli on englanti.
Taidehistorialliset kävelykierrokset esittelevät Helsingin yliopiston veistokuvakokoelmaa, joka on ainut italialaisen renessanssin ja antiikin kuvanveistotaidetta esittelevä kokoelma Suomessa.

Kokoelmaa alettiin kartuttaa 1840-luvulta lähtien ylioppilaiden varainhankinnan turvin. Ensimmäistä kertaa kokoelmaa päästiin ihailemaan suuremman yleisön voimin Keisarillisen Aleksanterin yliopiston uudessa Laboratorio- ja museorakennus Arppeanumissa, kun veistonäyttely avattiin 20. toukokuuta 1873. Myös monet muut yliopistot Euroopassa hankkivat vastaavia kokoelmia 1800-luvulla niin taidehistorian kuin taiteenkin opetuksen tueksi.

Vuonna 1912 tehtiin kokoelman viimeinen hankinta, kopio Huittisten hirvenpääksi nimetystä kiviveistoksesta. Se on kokoelman ainut suomalainen teos.

Päärakennukselle kipsit sijoitettiin vuonna 1937, missä ne säilyivät kuin ihmeen kaupalla vahingoittumattomina 1944 Helsingin pommituksista.

Kokoelman hankintaan käytettiin aikanaan paljon varoja ja vaivaa. Hankintoja tehtiin muun muassa Firenzestä ja Berliinistä. Usko klassisen sivistyksen merkitykseen oli vielä voimissaan.
Athenegiustiniani_sisko

Kuva: Sisko Pajari


Opinmaki_125
Opinmäen kansainvälinen koulu
Aika 13:00
Osoite Lillhemtintie 1, 02250 Espoo
Alkamispaikka Sisäänkäyntiaukio/pääsisäänkäynti (ulkona)
Esittelijä Arkkitehti Esa Ruskeepää
Esteettömyys Kohde ei ole esteetön.
Opinmäki on Espoon historian suurin kouluhanke ja Arkkitehtitoimisto Esa Ruskeepään ensimmäinen toteutettu työ. Suunnitelma perustuu avoimen suunnittelukilpailun voittaneeseen ehdotukseen "Mäkin opin" vuodelta 2011.

Opinmäessä on tilat suomenkieliselle peruskoululle, Espoon kansainväliselle koululle, varhaiskasvatukselle, liikuntapalveluille, kaupunginkirjastolle ja nuorisopalveluille. Opinmäki toimii Suurpellon asukkaiden kokoontumispaikkana ja alueellisten urheilu- ja yleisötapahtumien näyttämönä.
Opinmaki_125

Kuva: Antti Canth, Arkkitehtitoimisto Esa Ruskeepää Oy


Assp7413
Suurpellon päiväkoti
Aika 14.30
Osoite Poppelikuja 4, 02250 Espoo
Alkamispaikka Päiväkodin leikkipiha talon eteläpuolella
Esittelijä Claudia Auer ja Niklas Sandås, arkkitehdit SAFA
Esteettömyys Kohde on esteetön.
Suurpellon päiväkoti on Espoon ensimmäinen passiivitaloksi suunniteltu julkinen rakennus. Toteutuksen pohjana on Auer & Sandås arkkitehtien ehdotus ’Tarhanopat’, joka palkitiin 1. palkinnolla vuonna 2008 käydyssä yleisessä atkkitehtuurikilpailussa.
Suurpellon päiväkodissa on tilat kuudelle päiväkotiryhmälle, tupa ja monitoimisali.
Assp7413

Kuva: Jussi Tiainen


Tietoa tapahtumasta Liity postistuslistalle arkisto på svenska in English työpöytäversio